Kontulan Oluttehdas hakee kasvua uudella aluevaltauksella

27.4.2022

Kontulan Oluttehdas ei aio lisätä hölynpölymakuvariantteja tai olutlaatuja valikoimaansa vaan alkaa valmistaa sitä, mitä Keijon ja Betonin asiakkaat rakastavat – ehtaa suomalaista grillimakkaraa juustolla ja ilman.

Yleisesti on valloillaan ajatus siitä, että bisnestä voi, erityisesti päivittäistavarakaupassa, kehittää vain toimialan sisällä ja että kaikki lähtee tuotteen sekä tuotantotilojen suunnittelusta. Kontulan Oluttehdas ei moiseen usko.

Kontulan Oluttehdas uskoo kotimaisen omistamisen, ennakkoluulottoman yhteistyön ja vahvan brändäämisen voimaan. Ammattimaista tuotantovoimaa, yhteistyökumppaneita varastoinnin ja logistiikan osalta on löydettävissä Suomesta ja lähialueilta.

”Totesimme jo varhaisessa vaiheessa, että hyvän idean ei saa antaa murentua investointien jättiläismäisyyden alle vaan verkostoituminen on avainasia kun me lähdemme kehittämään liiketoimintaamme”, toteaa Kontulan Oluttehtaan kauppias Matti Pesonen. ”Tämän johdosta emme lähde hakemaan Oluttehtaallemme kasvua uusien makuvariantti -hölynpölyjen kautta vaan panostamme yhteistyökuvioihimme ja markkinointiimme. Kasvua haemme kohderyhmämme ymmärryksen kautta ja kurinalaisella kustannustehokkaalla tuotantomallillamme”, kertoo Pesonen.

Kontulan Oluttehtaan tytäryhtiö Kontulan Tehdas lähtee makkarabisnekseen samalla logiikalla kuin lähdimme panimobisnekseen. Keskitymme eniten myyvään segmenttiin ja tuomme huhtikuun lopussa Käyrä grillimakkaran ja juustogrillimakkaran SOK:n myymälöiden kautta myyntiin. Perusgrillimakkaramme (550 g) on kumppanimme Atrian valmistama ja se on hieman isompi kuin kavereiden tekemät ja juustogrillimakkaramme (400 g) tyydyttää pikkunälkää potevien kulinaristien tarpeet.

”Olemme rakentaneet hyvin kevyen kiinteän organisaation Käyrän ympärille mutta kumppaniverkostomme on maailmanluokan tasoa. Kotimainen omistus, tuotanto, logistiikka ja varastointi tekevät meistä markkinoiden ketterimmän. Vapautuvan kapasiteetin käytämme niin vahvaan markkinointiin kuin grillimakkara-busineksen start up yritys kykenee”, kertoo Kontulan Tehtaan makkarakauppias Pesonen.

Lisätietoja:
Makkarakauppias
Masa Pesonen / Kontulan Tehdas Oy
0400 225559

Ensimmäisen vajaan vuoden mittaisella tilikaudelle Kontulan Olutehtaan myynneistä tilitettiin valtiolle jo yli miljoona euroa veroja ja yritys nousi Keijo oluella sekä Betonii lonkerolla keskikokoisten yritysten joukkoon toimialalla. Tämä on toiminut kannustimena siihen, että toisinkin toimimalla voi menestyä.

Scroll to Top